8. huhtikuuta 2013

Päivä parempi lakkauksia

Tänään oli numeeristi maaginen päivä, sillä ikäni vaihtui tyystin uudelle vuosikymmenelle. Olin kutsunut perheen kakkukahville ja ihanasti he minua muistivatkin. Pääsinpä lakkaamaan kahden synttärivierailijan kynnetkin! Ehkä laitan heille väkertämäni pikalakkaukset näytille myöhemmin. :)

Omia synttärikynsiä olin koittanut miettiä jo aikoja sitten. Ajatuksenani oli että tekisin jotain eleganttia mutta näyttävää, mutta en aivan tiennyt. Eleganttia ei kuitenkaan syntynyt yhtään, kun eilen illalla töistä kotiuduttuani aloin puolen yön lähestyessä vääntämään lakkauksia... Vaikka käytössä oli huippukauniita lakkoja niin lopputulos oli turkasen ruma ja levoton skittles -yritelmä, jonka pari valmista lakkapintaa onnistuin jopa ruttaamaan. :(

Ei todellakaan auttanut muu kuin tehdä tänään aamulla uudet, erilaiset. Tässä tulos:


Tämän lakkauksen plussaksi laskettakoon se että näistä tuli ainakin nätimmät kuin edeltäjistään (joita en viitsi edes julkaista). Mutta eipä nämäkään mitään historian helmiä tule olemaan! Kynsinauhoja siistiessäni eilen olin saanut nimettömän vuotamaan verta - punaisen haavan retusoin kuvista pois jotta edes kehtaan julkaista nämä. Alimmainen lakka Essien Sugar Daddy pukkaa ilmakuplia ja KBShimmerin muutoin niin kaunis Diva kuroutuu kärjistä kasaan. Vain välissä oleva Essien Play Date osaa ainoastaan käyttäytyä! En tiedä hävisikö viikonloppuisessa kynsien lyhennyksissäni myös osa vähäisistä kynsien laittotaidoistanikin?!

Loppuun vielä No Doubtin näkemys syntymäpäivälle:


2 kommenttia:

SaraGalaxyy kirjoitti...

Ihanan glitteriset <3 Ärsyttävää, kun lakkaukset alkaa ruttautumaan :/

E-S kirjoitti...

Kiitti Sara! Joskus tosiaan tuntuu että rutut on väistämättömiä...

Lähetä kommentti

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...