4. toukokuuta 2013

Miittiylläri 4.5.

On ollut erittäin mukava päivä; tapasin nimittäin tänään muita kynsiharrastajia Helsingin Kalliossa. Yllättävää mutta totta: olin siis mukana elämäni ensimmäisessä kynsimiitissä! Meitä istui puolen päivän aikoihin Chico's-ravintolassa 5 naista, joihin kuuluivat itseni lisäksi tapaamisen järjestänyt eekku sekä Nika, Upeaolo ja Bambi.

Itse en tiennyt tästä tapaamisesta mitään ennenkuin eekku huhuili blogissaan innokkaita mukaantulijoita parin peruutuksen tilalle vain muutama päivä sitten. Kutsu osui ja upposi minuun, sillä olin tähän mennessä vain lukenut blogeista tällaisista miiteistä. Nyt olisi mahdollisuus päästä itse osallistumaan.


Miitti oli mukava, tunnelma oli sikäli intiimi kun porukka oli niin pieni. Mulle oli elämys huomata kuinka kynnet ja niiden koristelu yhdistivät toisilleen entuudestaan tuntemattomia ihmisiä. Juttua riitti tietenkin kynsistä ja niiden koristelusta, mutta toki myös muistakin asioista, eikä ruokalistoihinkaan ehditty tarttua ennenkuin tarjoilija tuli aikansa odoteltuaan kyselemään ruokatilauksiamme.

Salaattien, burgereiden ja melko mausteisten Chico-perunoiden jälkeen eekku jakoi kaikille mahtavat yllätyspussukat. Niistä löytyi hurja määrä kaikenlaista kynsienkoristeluun ja -huoltoon liittyvää tavaraa. Miittiä olivat sponsoroineet Adenina, Artemis, BBE, Bella Nails, Careria, Cosmerya, Happy Fashion, Kynsikauppa.com, Kynsitukku, Lush, Mereneid, Mimax, Misslis Oy, Thebos ja Tukkukauneutta. Jestas, mikä määrä kaikenlaista kivaa lahjakasseista löytyi - ihan tuli jouluaatto mieleen. Eekun tuoreessa postauksessa on esitelty vielä tarkemmin mikä yritys on tarjonnut mitkäkin tuotteet. Iso kiitos teille!


Ihmettelimme hyvän hetken omia ja toisten lahjapussukoiden sisältöä. Pientä vaihtokauppaakin tehtiin - itse esimerkiksi satuin saamaan pari Golden Rose -lakkaa, jotka mulla jo löytyi mutta onneksi ne kelpasivat vaihdossa ja sain itsekin kivat lakat tilalle. Tuo ylläoleva tuotekuva on omista tuotteistani, jotka miitissä sain ja niistä postailen varmasti myöhemmin lisää jahka pääsevät käyttöön.

Tapaamisen päätteeksi otimme vielä asianmukaisen yhteiskuvan:


Kiitos vielä kerran teille kaikille hyvästä seurasta ja eekulle myös miitin järjestämisestä. Miitti oli erittäin mukava!

Tässä vielä parin mukana olleen putiikin kirjanmerkit:


Näistä Bella Nails halusi tarjota miittiin osallistuneiden blogien lukijoille alennuskoodin: NGRJ7, jolla saa 50€ arvoisesta ostoksesta kympin alennusta ja ilmaiset postikulut myös.

6 kommenttia:

Annie kirjoitti...

Kaikenlaiset kynsimiitit on kyllä ihan huippuja! Itse osallistuisin niihin vaikka joka kuukausi, jos olisi mahdollista, ihan vaan siksi, että on niin mahtavaa päästä höpisemään kynsijutuista (ja tietysti muistakin jutuista) asiasta kiinnostuneiden kanssa! :) Sponsorituotteeet on tietysti kiva ylläri siinä sivussa ja oottekin saaneet kaikkea hirmu kivannäköstä testattavaa!

E-S kirjoitti...

Näin on, Annie! Miittailu on kyllä kiva lisä kotona harrastelun lisäksi, ja kun tulee seurattua monia blogejakin niin on kiva vähän nähdä että ketä muita siellä oman kotinäytön takana lakkailee kynsiään. :)

Bambi kirjoitti...

Näitä toisten postauksia aiheesta on niin kiva lukea :)

Kiitos vielä sinullekin seurasta ja toivottavasti nähdään pian. Ehditkö silloin seiskalta klikkailemaan osallistumista siihen toiseen?

eekku kirjoitti...

Kiva kuulla että viihdyit miitissä ja kiitos kun ehdit lyhyellä varoitusajalla mukaamme.Oli kyllä kivaa =)

Nika:)) kirjoitti...

Kiitos seurasta ja toivottavasti tavataan toistekin!:))

E-S kirjoitti...

Bambi: kyllä vain, ja mulle kävi niinkuin toivoinkin. :D Entä sinä?

eekku: Jo vain!

Nika: Samat sanat. Täytyypä mennä lukemaan sun postausta, oot näemmä tänään sen tehnyt. :)

Lähetä kommentti

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...