28. marraskuuta 2015

Punaista ja blingiä pikkujouluihin

Tämä viikonloppu lienee valtakunnan virallinen "pikkujouluviikonloppu," ja eikös myös meidän työporukkamme viettänyt eilen pikkujouluja tuolla Helsingin sykkeessä. Meillä oli ohjelmassa ruokailua ja improvisaationäytös, ja sen jälkeen muuten vain tonttuilua yökerhossa. Oli kaikin puolin kiva ilta, jossa itseäni ilahdutti vähän myös kivasti onnistuneet lakkaukset - etenkin kun muistelen yleensä tehneeni nimenomaan työpaikan pikkujouluihin aina todella rumia kynsiä... 


Lakkauksen kantavana voimana toimi Zoya merkin Jade, jonka tummanpunainen sävy punaisella pikkuglitterillä oli pikkujoulu-teemaan erittäin sopiva. Jaden koostumus on ohuehko jelly eli lakkaa täytyi hieman kerrostella kynsille, ja itse laitoin 3 kerrosta. Jokaiselle punaiselle kynnelle tökkäsin koristeiksi OPI:n I Snow You Love Me lakan pyöröglitterit. Nimettömistä tuli aksenttikynnet juhlavalla F.U.N Lacquerin hopea-glitterpommilla 24 Karat Diamond (h).


Mä oon tällä kertaa niiiin tyytyväinen, kun pikkujoulukynnet onnistuivat näin hyvin! Mulla oli eilen lisäksi päällä punainen, hilekuvioitu toppi sekä huulilla Lime Crimen Red Velvet, joten pikkujoulu-look oli näin ollen miltei täydellinen. :D


Oletteko te jo pikkujouluilleet työ-, kaveri- tai jollain muulla porukalla?

8 kommenttia:

Maiju kirjoitti...

Iiihanat :) Mä niin tykkään joulukauden säihkyvistä kynsistä.

On tullut jo pikkujouluiltua ja vielä olisi edessä ensi viikonloppuna meidän tupari-pikkujoulut, mutta sitten jo hiljenee ja ihan hyvä niin :)

Enail kirjoitti...

Mahtava punainen ja muutenkin kaunis sekä teemaan sopiva lakkaus :) Meidänkin pikkujoulut oli eilen. Saa nähdä koska saan lakkaukset julkaistua, tuskin ihan heti kun on muutakin postausjonossa.

Charming Nails kirjoitti...

Näähän on ihan täydelliset! Kauniit, ihanan väriset ja sopivat hienosti asuun. Onpa Jade kauniin värinen, ihan mennyt ohi minulta...

Sole/nailOxtail kirjoitti...

Tosi kauniit kynnet sekä asu ja mätsäävät mainiosti. Mulla on pikkujoulut vielä edessä :)

Yue kirjoitti...

Kauniit!

LauraKatarooma kirjoitti...

Todella kaunis ja naisellinen lakkaus. <3

Fani kirjoitti...

Oh miten upeat pikkujoulukynnet. <3

E-S kirjoitti...

Maiju: Oi, kiva kuulla - nää oli kyllä juurikin sellaiset säihkykynnet. :) Mä oon kanssa ihan tyytyväinen että nyt on hipat juhlittu hetkeksi aikaa, kun tässä on parina viikonloppuna ollut kinkeriä jos toistakin... Tuleehan sieltä sitten taas yllättävän piankin se uusi vuosi. :D
Enail: Kiitos paljon!! No niin, kuten arvelinkin että ehkä joku muukin on pikkujouluillut samoihin aikoihin. ;)

Charming Nails: Suurkiitokset!! Mä en kanssa olisi noteerannut ikinä Jadea, jos se ei olisi tullut vastaan Tallinnan reissulla Kaubamajassa lakkoja hipostellessani. :)
Sole: Kiitos kaunis! Jään odottelemaan sit sun pikkujoulukynsiä. ;)
Yue: Kiitokset! =)
Katarooma & Fani: Kiitos molemmille! <3

Lähetä kommentti

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...